Tutkijat ja kansalaistoimijat oikeudenmukaisemman kaupungin puolesta
Työpajan osallistujia tutustumistunnelmissa Puistokatu 4:n tiloissa.
Safer Climate osallistui kevään aikana kaupunkitilan oikeudenmukaista ja kestävää käyttöä edistävien työpajojen järjestämiseen. Työpajat toteutettiin osana kaupunkitutkija Linda Karjalaisen vetämää tutkimushanketta yhteistyössä FEMMA Planningin kanssa.
Karjalaisen vetämässä hankkeessa kartoitetaan ja tuetaan kaupunkilaislähtöistä toimintaa, joka pyrkii vaikuttamaan kaupunkitilan jakautumiseen ja kehittymiseen Helsingissä. Yksi hankkeen keskeisistä tavoitteista on muodostaa tutkija-toimijaverkosto, joka voisi jatkaa yhteydenpitoa työpajojen jälkeenkin.
Työpajoihin osallistui noin 40 henkilöä, puolet tutkijoita ja puolet kaupunkilaistoimijoita. Tapaamisissa kartoitettiin yhteistyöhön liittyviä haasteita, pelkoja ja mahdollisuuksia, sekä kuultiin inspiroivia tapausesimerkkejä osallistujilta, kuten Elonkirjon kaupungilta, Pyöräpajalta, Korttelipihat takaisin -liikkeeltä sekä DIY Helsingiltä. Lopuksi kehitettiin konkreettisempia ideoita tutkijoiden ja kaupunkilaistoimijoiden yhteistyön edistämiseksi.
Työpajasarjan tuloksia
Tutkijoiden ja toimijoiden todettiin elävän hieman eri kuplissa. Esimerkiksi vaikuttamisen tavat ja paikat ovat erilaisia eivätkä aina kohtaa toisiaan. Haasteiksi koettiin mm. pirstaleisuus ja verkostoitumattomuus sekä erot toiminnan aikajänteissä ja rahoitusmalleissa. Osa koki tutkimuksen aikajänteen kansalaistoimintaa pidemmäksi, kun taas toiset näkivät tutkimushankkeet lyhytkestoisina verrattuna kaupunkitila-aktiivien elämänmittaiseen työhön.
Toiveena esiin nousivat yhteisten kohtaamisten ja fyysisten kohtaamispaikkojen lisääminen uusien kontaktien ja yhteistyön lisäämiseksi. Samalla muutosta vaadittaisiin esimerkiksi tutkimushankerahoituksen kriteereihin, jotka nykyisellään saattavat estää kansalaistoimijoita toimimasta rahoitusta saavana kumppanina.
Myös yhteistyö, oppiminen ja kysyminen nostettiin keskiöön. Esimerkiksi kansalaisraadit ja paikallistuntemuksen integroiminen tutkimukseen koettiin ehdottomasti molempia tahoja hyödyttäväksi ratkaisuksi.
Työpajasarjasta saadun positiivisen ja innostuneen palautteen lisäksi keskeiseksi viestiksi jäi toive vastaavien tilaisuuksien ja kohtaamisten järjestämisestä. Toive linkittyi suoraan työpajojen keskeiseen löydökseen matalan kynnysten tilojen tai kohtaamisten puutteesta Helsingissä, joissa työpajojen kaltaisia keskusteluja erilaisten toimijoiden välillä pääsisi syntymään.
Tutkija Linda Karjalainen esittelee tutkimushankkeen lähtökohtia.
Teksti on muokattu Linda Karjalaisen ja FEMMA Planningin Milla Kallion kirjoittaman blogitekstin pohjalta. Voit lukea sen kokonaisuudessaan FEMMA Planningin blogista.
Karjalaisen tutkimusprojektista Yhteiskehitetyt kestävyyden utopiat todeksi: kansalaislähtöisyys ja tutkijuus katalysaattoreina kaupunkisuunnittelun murrokselle voit lukea lisää hanketta rahoittavan Nesslingin säätiön sivuilta täältä.

